Discover and read the best of Twitter Threads about #osingot

Most recents (2)

Miksi olen osinkosijoittaja?

Seuraa (pitkähkö) ketju asiasta 👇 #sijoittaminen #kansankapitalismi #osingot Image
Minua Twitterissä vähänkään seuranneet tietävät, että pidän kovasti osingoista, ja jos minun pitäisi jollain määritellä itseni sijoittajani, tarkin kuvaus olisi, että olen osinkosijoittaja.

Mitä se sitten minun tapauksessani tarkoittaa?
Sitä, että lähtökohtaisesti sijoitan yhtiöihin, jotka jakavat osinkoa. Se ei ole kaiken muun poissulkeva ehto. Välillä salkussa on myös yhtiöitä, jotka eivät maksa osinkoa, jos olen muuten innostunut niistä sijoituskeisseinä. Lisäksi minulla on jonkin verran rahastosijoituksia.
Read 28 tweets
Pääomien nykyistä kireämpi verotus on otettava hallituksen talouspolitiikan keinovalikoimaan

Suomessa on paljon kasvavia pääomia, joita voitaisiin verottaa enemmän, ja samalla tasapainottaa julkistaloutta, kohdentaa rahaa sosiaaliturvaan ja julkisiin investointeihin.
Oikeisto on väittänyt yritysten ja pääomanomistajien verojen ja maksujen alennusten lisäävän investointeja

Investointeja ei ole näkynyt, mutta osingot on kasvanut

Yritysten reaaliset voitot kasvoi 2010-luvulla noin 30 prossaa
Palkansaajien reaaliansiot ei kasvanut juuri yhtään
Pääomien nykyistä kireämpi verotus on otettava hallituksen talouspolitiikan keinovalikoimaan.

Nyt.

#hallitus #sannamarin #verotus #osingot #talous
Read 3 tweets

Related hashtags

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!